sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ainainen aikuisuusahdistus

Tienaan elantoni kirjoittamalla, mutten osaa aakkosia.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Järkyttyisin ehkä aika pahasti, jos yrittäisit. Mut ajatus lämmittää! :D

      Poista
  2. Aikuisuus on perseestä.

    Vieressä oleva peligraafikko-kaverini sanoi että kuulostaa artistin-blokilta. Harva tuntuu tajuavan, että cosplay on oikeasti artti-muoto, jos ei muuta niin vähintään fanartti. Ja artistinblokkeja tulee meille kaikille. Auttaisiko jos palaisit nostalgia laaksoon? Tekisit uudestaan ihka ensimmäisen pukusi ja katsoisit mihin olet tullut. Kuulostaa siltä, että teikäläisellä yksi tie tuli syksyllä päätökseen ja nyt vain pitäisi löytää uusi polkua ja lähteä sitten uudelle matkalle kun taas jaksaa.

    Itse voin ainakin sanoa, että vaikka inspiraatioasi ei koskaan tulisikaan takaisin, aina allekirjoittaneen mielestä olet jättänyt lähtemättömän vaikutuksen koko Suomen cosplay-skeneen. Enkä puhu nyt täydellisistä tiukkauksista vaan mielettömästä persoonastasi :)

    VastaaPoista
  3. Tein niin kuin käskit ja mietin asiaa...

    On varmaan rankkaa pyrkiä täydellisyyteen ja sitten itse tajuta se, että se tie sortuu alta jos ei sitä itse koko ajan rakenna. Kieltämättä on itsellekin tullut voitettua kisassa asulla jota ei kehtaa katsoa jälkeen päin missään määrin. Tällaisen kokemuksen jälkeen tuli melkoinen haluttomuus tehdä mitään... Kunnes laski riman itselleen jälleen alas.

    Se että asussa on kaikki humpat ja herkut on mennyt aika liiallisuuksiin, mielestäni. On tietysti ihmisiä, joille nämä yksityiskohtien hiomiset ovat juuri se oman osaamisen kärki. He saavat pitää kulmakivensä. Mutta kun kaikki on jo ns. annettu, niin kannattaa lähteä ihan erilaisten asujen pariin... Jos on aiemmin on harrastanut kermakakkuja, miksei nyt kokeilisi ihan simppeliä ns. T-paita cossia? Sitä tehdessä ei tarvitse kaavoittaa kovin kummoisesti, mutta saa silti luoda asustaan hahmon näköisen tekemällä täydellisiä kuoseja, koruja, muokkaamalla peruukkia... Mut kaiken pohjana on ihan perusvaatteita (joita voi ostaa mm. kirppikseltä = säästää sitä kortilla olevaa rahaa).

    Tällaisen asun tekeminen ei välttämättä tunnu tekovaiheessa niin antoisalta... Kun näyttää sit maailmalle "Hei katsokaa maalasin kenkiini pilkkuja!" aikaansaannostaa, kyllähän se tuntuu vähän 'ei miltään' verrattuna toisten korkealle tähtääviin pukuihin. Mut jos lähtee taas etsimään hahmostaan sitä motivoijaa, hommalla on ihan erilaiset piirteet. Sillä simppelin asun omaavalla hahmolla voi olla niin huikea ja omannäköinen karisma, että siihen vain hullaantuu täysin. Se toimii joillakin, joillakin ei... Minä olen ainakin saanut sen ansiosta takerruttua tiukasti tähän harrastukseen kiinni. Tietysti omat piirit vaikuttaa asiaan. Jos saa jonkun tekemään samasta sarjasta asua, ja sit pääsee fiilistelemään ja ottaamaan yhdessä kuvia, se riittää. Oman piirin suhtautuminen cossaamiseen on helpottanut huomattavasti niitä mahdollisia ympäristön paineita.

    Ja mitä tulee ikään... Ehkä mullakin on sitten parin vuoden päästä samanlainen kriisi, mut kaikesta voi selvitä pienellä lapsenomaisuudella. Heh, päivityksesi myös kertoi missä kaikki yli 20 w. cossaajat on conissa... Ihmettelin tätä viime kesänä kun tuntui että ainoa täysi-ikäinen jonka näin conipihan puolella oli järjestyksenvalvoja... Sääli sinänsä, koska nyt tuntuu että on aloittanut harrastuksen liian myöhään eikä ole edes mahdollista saada oman ikäryhmän ystäviä harrastuksen piiristä.

    Tjaa, en nyt tiedä auttoiko tämä paljoa kriisiisi... Mutta vedä syvään henkeä ja muista että harrastusten ei tarvitse olla vakavia asioita. Tietysti on hyvä, että osaa vaatia itseltään paljon ja haluaa antaa parastaan. Mutta se paraskin kannattaa määritellä jo ennen kuin asua alkaa tekemään. "Jos se onnistuu näiltä ja näiltä osin, se on täydellinen".
    Voimia!

    -Sintti

    VastaaPoista
  4. Heittäydyn tylsäksi, ja sanon ihan ensimmäiseksi, että sulla kuulostaisi iskeneen kolmenkympin kriisi kehiin. Muistan, kun karvaisemmalla osapuolella se iski ihan samoissa ikälukemissa, hän ei noussut synttäripäivänään kertaakaan sängystä, ja voisin vannoa, että yleissävy kuulosti ihan samalta ihan kaikesta, mitä sieltä leipälävestä tuli ulos. Voin lohduttaa. Se menee ohi, mutta sitä ennen pitää kyseenalaistaa koko elämänsä ja tekonsa.

    Nyt kun päästään tästä ikäkriisin yli, niin täytyy sanoa, että moni pointti ranttauksestasi kuulosti hyvin tutulta. Olen tullut koko cosplay-kuvioon "yli-ikäisenä", täysin skenen ulkopuolelta ja aikansa sitä vain hämmästeli, mihin sitä on päänsä pistänyt.

    MUTTA

    Reilusti yli 3-kymppisenäkin olen löytänyt niitä kavereita, nykyään ystäviäkin, skenen sisältä - osa on alle 20, suurin osa yli. Uskaltaisin väittää, että kun maltat vähän päästää siitä tutusta klikistä vähän irti ja heittää uteliaisuutta muiden suuntaan, sieltä löytyy ihan mahtihemmoja. Tiedän, ei tule ihan itsestään, mutta on sen arvoista. (Tähän et voi heittää mitään vanhasta ja väsyneestä koskien itseäsi, hah!)

    Mitä siihen tekemiseen tulee, niin sanotaan, että tiedän tunteen. Mulla on taas se, että olen vaatetusalan ammattilainen, joten monta kertaa kokee paineita siitä, että kaiken pitäisi onnistua viimeisen päälle, koska mähän olen pro. Ei virheitä tai joku katsoo nenäänsä pitkin että tuollaistako se tekee arkenakin? Tämähän menee hienosti ristiriidassa sen kanssa, että tämän pitäisi olla rennompaa ja huolettomampaa tekemistä kuin varsinainen työ. Yritän kuitenkin tolkuttaa päälleni, että on ihan ok sluibailla ja tehdä vähän sinnepäin. Satunnaisesti onnistun siinä. Ehkä sunkin kannattaisi?

    WCS on toki iso kisa, myös allekirjoittaneen lempilapsi, mutta ei se silti tarkoita, että sitten pitäisi olla maailman huipulla. Höpsistä. Anna itsellesi oikeasti vähän armoa. Tiedän, että tiedät, etteivät ne muiden maidenkaan tyypit mitään täydellisyyksiä ole koskaan olleet.

    Anna sulle syy cossaamiseen? Minkä takia olet alunperin harrastuksen aloittanut? Mikä silloin on tuntunut hyvältä, palkitsevalta? Muistelen joskus kuulleeni suustasi, että hahmot ovat herättäneet sellaisia tunnereaktioita, että sun on vain tehtävä se puku. Nezumi tuossa jo viittasikin cosplayhin fanartin muotona. Eikö se syy voisi olla tribuutti niille hahmoille, joille sydän sykkii? Samoin, tiedän sun pitävän esiintymisestä, joten miten olisi sen nimissä? Hetkeksi puhaltaa henkeä hahmoon, joka on ihana/kamala/rakastettava/mulkku/valitse muu mikä?

    (allekirjoittanut yrittää hoitaa neuroottisen perfektionistin ryppyotsaista suhtautumista omaan kisaamiseensa lähtemällä sellaisella puvulla gaalaan, joka ei vain voi pärjätä. Enkä jaksa edes fiksata pukua.)

    Kääkkä nostaa täällä peukut toiveikkaasti pystyyn!

    VastaaPoista
  5. Vaadit itseltäsi liikaa. En tiedä, pyöritkö koskaan minun blogini puolella, kun oli ne pahimmat cosplayahdistukset/perusheebomasennukseni, mutta muistan pahimman romahdukseni aikana parkuneeni ihan samoja asioita ääneen. En tosin blogissani, vaan oman huoneeni nurkassa ja toki oman elämäni tähdittämillä ongelmilla.

    "Olen cossannut viisi vuotta, mun pitäisi olla jo paljon taitavampi!" "Haluan vaatetusalalle, mun olisi alusta asti pitänyt olla jo jotain!"

    Vasta sitten, kun löysäsin vyötäni perfektionismin suhteen, aloin toipumaan. "Pitäisi jo olla" on ainakin minulle osoittautunut ihan kammottavaksi sanahirviöksi, jota vältän viimeiseen asti. Itselleen täytyy antaa aikaa ja armoa, kun paineita on siinä määrin, että mieli ottaa niistä damagea. Ei cosplaysta tule muuten mitään.

    Minä myöskin komppaan Nezumia. Taiteilijaluonteilla on kamala taipumus jättää perfektionismeissaan projektit puolitiehen. On toisaalta turha pakottaa itseään tekemään mitään loppuun asti, jos fiilis on väärä ja sen tekee vääristä syistä.

    VastaaPoista
  6. Ei liity aiheeseen niin mitenkään, mut kiva Lannister-muki! Itsehän juon teeni Baratheon-kupista aina :D

    VastaaPoista
  7. Leuka ylös, Rimppu, ja ylpeyttä kehiin! Tällaisen tavallisemman conikansalaisen näkökulmasta täytyy sanoa, että teet usein vaikutuksen jo pelkästään hahmovalinnoillasi. Laitat niin paljon persoonallisuutta peliin, että jo ensimmäinen vilaus tekee vaikutuksen. En ole koskaan ronkkinut pukujasi lähempää, enkä koe että se mitään muuttaisi vaikka niin tekisinkin. Once awesome, always awesome.

    Miksi cosplay on hauskaa? Minusta se on hauskaa, koska se antaa vapauden toteuttaa unelmia. Olen tietynlainen ihminen, opiskelen tietynlaista alaa, asun tietynlaisessa maassa. Kun cosplayaan, voin olla kuka tahansa, millainen tahansa, mikä tahansa! Jos valitsen veikeän, pirteän tyttöhahmon, voin kerrankin olla neitimäinen ja söpö, vaikken sitä koskaan arkena olisikaan. Jos valitsen synkeän ja hiljaisen mieshahmon, voin olla cool ja vakuuttava vaikka moisesta ei olisi maanantaina tietoakaan. Cossaamalla erilaisia hahmoja toteutan erilaisia unelmia - näin minä ajattelen. Olen ollut vaikka mitä ja joka kerta kokemus on erilainen ja ihana! Se on myös syy sille, miksi jatkan harrastusta näin monenkin vuoden jälkeen.

    P.S Sun äiti! Kuvittelen aina että se näyttää Iholla-sarjan Pialta. :'D

    VastaaPoista