Piti katsoa tämä kahdesti peräkkäin, oli sen verran asiaa. Ihmisten pitäisi oppia ymmärtämään ero itserakkauden ja itsensä rakastamisen välillä.
Jos on pakko pudottaa painoa jonkun niinkin hassun jutun kuin cosplayn takia, sen voisi tehdä vaikka liikkumalla eikä syömättä jättämisellä. Siitä tulee paljon parempi olokin (sanoo kolmas persjalkainen, jolle cosplay oli hyvä porkkana peruskunnon kohottamiseen). :c
Tämä. Myönnettäköön, itsekin tein vasta vähän aikaa sitten tuota, mutta ainakin opin kun terveys rupesi heittämään häränpyllyä.
Sitten on vielä asia erikseen tämä kaikella syömättömyydellä ja huonoilla elämäntavoilla mahtailu ja huomionkeruu, "öhöh en taaskaan syönyt cossin takia hups 8D". Miksi cosplaysta on tulossa tyhmien äärimmäisyyksien harrastus? >:I
Asiaa. Jojo dietit ja itsensä nälkiinnyttäminen on järjetöntä, eikä sillä pysyviä tuloksia saa. Ja ilman itsevarmuutta conin kuuminkin kissa on avuton kuvaustilanteessa.
Mutta tohdin kuitenkin sanoa, ettei kenellekkään tee pahaa vaikka vaihtaisi osan 'anime ajastaan' lenkkeilyyn tai vatsalihaksiin. Itsensä muokkaaminen terveenjärjen nimissä on hyvä juttu. Liikunta hyvä, pikadieetit paha.
Noin yleisesti: cosplay kimmokkeena kuntoiluun ja terveempään elämiseen on Very Nice. Sitä se mullakin aikanaan oli (harkitsin iskeväni videon loppuun kuvan itsestäni kuusi vuotta sitten, mutta päätin, ettei kukaan oikeasti halua nähdä sitä. 8D), joten suosittelen lämpimästi.
Se on taas se kuuluisa maalaisjärki, joka ihmisten pitäisi ottaa kauniisiin kätösiinsä, ennen kun ryhtyvät tekemään typeriä asioita cosplayn (tai yhtään minkään) nimissä.
Ja Maija, siis ehdottomasti, ura Demissä on ollut mun unelmani siitä asti, kun päätin ryhtyä toimittajaksi. Ihanaa, että sen huomaa!
Siis. Arghh. Miten tähän voi edes kommentoida, kun olen niin samaa mieltä kaikesta. Saat sydämen. <3 Kaksi. <3 Vaikka kokonaisen röykkiön. <3<3<3<3<3<3<3
Yleisesti ottaen voisin sanoa olleeni melko tasapainoinen cossaaja, en ole esimerkiksi koskaan laihduttanut cosplayta varten. Huomaamattani asua kyllä tehdessäni, se taas tosin ei johtunut siitä että olisin jättänyt tahallisesti syömättä, pikemminkin koska asun tekeminen oli niin KIVAA (MADNESS) että unohdin vetää naamaani turhaa einestä.
Stressi taas on cosplayn itsetuhoisuudesta omasta mielestäni se pahempi paha. Se tulee salakavalasti ja huomaamatta ja murskaa terveyden kyllä selkärankaa myöten. Itse olen kuullut ja kokenut kauhutarinoita itkemisestä, yö unien menetyksestä, energiajuomien ja kofeiinitablettien voimalla valvomisesta ja vaikka mistä. Koin nyt tänä kesänä astetta lievemmän stressin Traconin alla, mikä vain varmisti sen, että en kyllä rupea tähän enää ikinä. Ei se vain loppujen lopuksi ole sen arvoista. Otan oman aikani ja aikataulutan itseni paremmin potenssiin X.
Teräspallien kasvattaminen ja omien rajojen tunnistaminen ovat kyllä varsin hyviä ohjenuoria cosplayn saralla.
Ja random notena vielä uudelle tukallekin sydän. ~ <3
Tämä oli positiivinen blogimerkintä. :,D Näin lolitana ja satunnaisena cosplayn harrastajana olen kiitollinen, että näistäkin skeneistä löytyy vielä ihmisiä, jotka ovat valmiita puhumaan myös tällaisista ajatuksista. Sitä on jo pavlovin koiran tavoin ehdollistunut sille, että aina kun foorumeilla tai blogeissa tulee puhe harrastajien ulkonäöstä, aletaan kitistä siitä kuinka kaikki on rumia ja lihavia ja "fatty get out of my hobby, baww~"!
Ja näin reilummin laihtuneena voin sanoa, että syömättä oleminen cosplayn puitteissa ei ole vain tyhmää, vaan myös turhaa. Se paino lähtee pysyvästi vasta sitten kun sille oikeasti päättää jotain tehdä ihan oman itsensä takia, vaikka harrastukset (kuten vaikkapa cosplay ja lolita, joista tosin kumpikaan ei näytellyt minkäänlaista osaa omassa elämäntapamuutoksessa) ovatkit esimerkiksi kuntoilulle hyvä kimmoke.
Mutta kiitos tästä, ehkä blogaan itsekin jossain vaiheessa aiheesta, koska se tuntuu nykivän sydänjuuria. :,>
Oli kyllä mahtavaa katsella tätä. Täyttä asiaa paisuttelematta sitä kuitenkaan liikaa, I like.
Itsetunnolla todella saa aikaan ihmeitä, ei pelkästään cosplayn tiimoilla vaan muutenkin noin yleisesti. Tällainen rakentava keskustelu/asia/jotain varmasti saa monien (jotka eivät itsetuntoaan vielä tiedosta vaikka se siellä on) itsetunnon liikkeelle. Innolla odotellen seuraavaa päivitystä. :3
Näin persjalkaisena läskinä (jonka rinnanympärys on metriviis lol) en voi tähän näpyttää kuin että <3.
VastaaPoistaKyllä oli koskettavaa (': Jos Japan Pop joskus potkii sut pellolle, sulla ois saletisti hyvät chänssit kolumnistina Demissä!
VastaaPoistaNolanin elokuvista puheenollen...
Piti katsoa tämä kahdesti peräkkäin, oli sen verran asiaa. Ihmisten pitäisi oppia ymmärtämään ero itserakkauden ja itsensä rakastamisen välillä.
VastaaPoistaJos on pakko pudottaa painoa jonkun niinkin hassun jutun kuin cosplayn takia, sen voisi tehdä vaikka liikkumalla eikä syömättä jättämisellä. Siitä tulee paljon parempi olokin (sanoo kolmas persjalkainen, jolle cosplay oli hyvä porkkana peruskunnon kohottamiseen). :c
Tämän luennon jälkeen mä haluan alkaa oikeasti cossata <:3
VastaaPoistaTämä. Myönnettäköön, itsekin tein vasta vähän aikaa sitten tuota, mutta ainakin opin kun terveys rupesi heittämään häränpyllyä.
VastaaPoistaSitten on vielä asia erikseen tämä kaikella syömättömyydellä ja huonoilla elämäntavoilla mahtailu ja huomionkeruu, "öhöh en taaskaan syönyt cossin takia hups 8D". Miksi cosplaysta on tulossa tyhmien äärimmäisyyksien harrastus? >:I
Tulen tänne rakastamaan paskaa <3
VastaaPoistaOlipas asiallista tekstiä taas. Cossaamisessa on kyse ulkonäöstä, mutta itsensä huolittelulla saa kyllä itsensä näyttämään hyvältä puvussaan.
Annan sulle vielä toisen sydämen <3
Asiaa. Jojo dietit ja itsensä nälkiinnyttäminen on järjetöntä, eikä sillä pysyviä tuloksia saa. Ja ilman itsevarmuutta conin kuuminkin kissa on avuton kuvaustilanteessa.
VastaaPoistaMutta tohdin kuitenkin sanoa, ettei kenellekkään tee pahaa vaikka vaihtaisi osan 'anime ajastaan' lenkkeilyyn tai vatsalihaksiin. Itsensä muokkaaminen terveenjärjen nimissä on hyvä juttu. Liikunta hyvä, pikadieetit paha.
Miten te olette taas noin puheliaita. :D
VastaaPoistaNoin yleisesti: cosplay kimmokkeena kuntoiluun ja terveempään elämiseen on Very Nice. Sitä se mullakin aikanaan oli (harkitsin iskeväni videon loppuun kuvan itsestäni kuusi vuotta sitten, mutta päätin, ettei kukaan oikeasti halua nähdä sitä. 8D), joten suosittelen lämpimästi.
Se on taas se kuuluisa maalaisjärki, joka ihmisten pitäisi ottaa kauniisiin kätösiinsä, ennen kun ryhtyvät tekemään typeriä asioita cosplayn (tai yhtään minkään) nimissä.
Ja Maija, siis ehdottomasti, ura Demissä on ollut mun unelmani siitä asti, kun päätin ryhtyä toimittajaksi. Ihanaa, että sen huomaa!
My GOSH you do say the prettiest things ever.
VastaaPoistaSiis. Arghh. Miten tähän voi edes kommentoida, kun olen niin samaa mieltä kaikesta. Saat sydämen. <3 Kaksi. <3 Vaikka kokonaisen röykkiön. <3<3<3<3<3<3<3
Yleisesti ottaen voisin sanoa olleeni melko tasapainoinen cossaaja, en ole esimerkiksi koskaan laihduttanut cosplayta varten. Huomaamattani asua kyllä tehdessäni, se taas tosin ei johtunut siitä että olisin jättänyt tahallisesti syömättä, pikemminkin koska asun tekeminen oli niin KIVAA (MADNESS) että unohdin vetää naamaani turhaa einestä.
Stressi taas on cosplayn itsetuhoisuudesta omasta mielestäni se pahempi paha. Se tulee salakavalasti ja huomaamatta ja murskaa terveyden kyllä selkärankaa myöten. Itse olen kuullut ja kokenut kauhutarinoita itkemisestä, yö unien menetyksestä, energiajuomien ja kofeiinitablettien voimalla valvomisesta ja vaikka mistä. Koin nyt tänä kesänä astetta lievemmän stressin Traconin alla, mikä vain varmisti sen, että en kyllä rupea tähän enää ikinä. Ei se vain loppujen lopuksi ole sen arvoista. Otan oman aikani ja aikataulutan itseni paremmin potenssiin X.
Teräspallien kasvattaminen ja omien rajojen tunnistaminen ovat kyllä varsin hyviä ohjenuoria cosplayn saralla.
Ja random notena vielä uudelle tukallekin sydän. ~ <3
Tämä oli positiivinen blogimerkintä. :,D Näin lolitana ja satunnaisena cosplayn harrastajana olen kiitollinen, että näistäkin skeneistä löytyy vielä ihmisiä, jotka ovat valmiita puhumaan myös tällaisista ajatuksista. Sitä on jo pavlovin koiran tavoin ehdollistunut sille, että aina kun foorumeilla tai blogeissa tulee puhe harrastajien ulkonäöstä, aletaan kitistä siitä kuinka kaikki on rumia ja lihavia ja "fatty get out of my hobby, baww~"!
VastaaPoistaJa näin reilummin laihtuneena voin sanoa, että syömättä oleminen cosplayn puitteissa ei ole vain tyhmää, vaan myös turhaa. Se paino lähtee pysyvästi vasta sitten kun sille oikeasti päättää jotain tehdä ihan oman itsensä takia, vaikka harrastukset (kuten vaikkapa cosplay ja lolita, joista tosin kumpikaan ei näytellyt minkäänlaista osaa omassa elämäntapamuutoksessa) ovatkit esimerkiksi kuntoilulle hyvä kimmoke.
Mutta kiitos tästä, ehkä blogaan itsekin jossain vaiheessa aiheesta, koska se tuntuu nykivän sydänjuuria. :,>
Oli kyllä mahtavaa katsella tätä. Täyttä asiaa paisuttelematta sitä kuitenkaan liikaa, I like.
VastaaPoistaItsetunnolla todella saa aikaan ihmeitä, ei pelkästään cosplayn tiimoilla vaan muutenkin noin yleisesti. Tällainen rakentava keskustelu/asia/jotain varmasti saa monien (jotka eivät itsetuntoaan vielä tiedosta vaikka se siellä on) itsetunnon liikkeelle. Innolla odotellen seuraavaa päivitystä. :3
Ihan tässä luukuttuu, so olet kyllä niin kamalan ihana, sai taas rohkeutta valita vähän enemmän vaativa cossi puku <3<3<3 kiitos
VastaaPoistaHitto... Nyt ei jännitä yhtään ekan cossin puolesta. ("Ku mä en ees osaa äää entä jos mut nauretaan ulos tai en jaks tehä huolella tai perk-")
VastaaPoistaMenen traconiin rakastamaan paskaani, hell yah!